Siirry sisältöön

Oma-aloitteiset verot ilmoitettiin aikaisemmin kausiveroilmoituksella, mutta vuodesta 2017 on puhuttu oma-aloitteisten verojen ilmoittamisesta ja maksamisesta. Käytännössä mikään ei silti ole muuttunut: yrityksen on laskettava, ilmoitettava ja tilitettävä verot verokausittain. Tässä artikkelissa käydään läpi tarkemmin, mitä nämä todellisuudessa sitten ovat. Mitkä oma-aloitteiset verot? Oma-aloitteiset verot ovat veroja, joista yrittäjän tulee huolehtia itse, sillä verottaja ei niitä erikseen laskuta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjän tulee itse laskea maksettavien verojen määrä ja huolehtia niiden maksusta ajallaan Verohallintoon. Oma-aloitteisiin veroihin kuuluu: Arvonlisävero Työnantajasuoritukset…

Yrityksen perustaminen on helpoimmillaan sitä, että rekisteröidytään yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi ja ruvetaan töihin. Käytännössä kuitenkin useimmat yritykset joutuvat miettimään hieman muitakin asioita. Yksityistä elinkeinonharjoittajaa lukuun ottamatta yritykset joutuvat tekemään enemmän pakollista paperin pyörittelyä, mutta sen lisäksi esimerkiksi kirjanpidon ja verotuksen ymmärtäminen vie jo paljon pidemmälle. Kokosimme siis suppean muistilistan asioista, joita aloittavan yrityksen kannattaa ottaa huomioon. Liiketoimintasuunnitelma Liiketoimintasuunnitelma on oltava, jos yritys missään vaiheessa tarvitsee ulkopuolista rahoitusta. Liiketoimintasuunnitelman tekemisestä on lisää omassa artikkelissaan. Starttiraha Ennen yritystoiminnan aloittamista yrittäjän on haettava…

Jokaiselle yrittämistä aikovalle on varmaankin jossain vaiheessa tullut eteen tämä sana. Liiketoimintasuunnitelma. Siitä voi tehdä itselleen valtavan hirviön, jonka tekemistä lykkää viikkotolkulla, tai sitten sen voi vain tehdä pois alta. Liiketoimintasuunnitelman tekeminen ei auta pelkästään ulkopuolisia tahoja saamaan lisätietoa uudesta yrityksestä, vaan se auttaa myös itse yrittäjää hahmottamaan paremmin, onko villillä liikeidealla oikeasti mitään pohjaa tai mahdollisuuksia selvitä. Sekä varsinaiseen liiketoimintasuunnitelmaan että siihen liitettäviin laskelmiin löytyy hyvin valmiita pohjia. Onko pakko? On ja ei. Mikään ei estä yrityksen perustamista ilman…

Moni yrittäjäksi aikova pohtii tätä kysymystä. Valintaan vaikuttavat erityisesti yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat, toiminnan laajuus sekä yrittäjän ottamat taloudelliset vastuut. Tässä artikkelissa käydään läpi mitä osakeyhtiömuotoinen ja toiminimellä yrittäminen käytännössä tarkoittavat. Osakeyhtiö Osakeyhtiö on tunnetuin yrittämisen muoto. Yleisesti osakeyhtiön etuina pidetään lainansaannin helppoutta muihin yritysmuotoihin verrattuna, yrittäjän mahdollisuutta nostaa palkkaa itselleen sekä mahdollisuutta myydä yritys tai ostaa oma osuus pois. Osakeyhtiömuotoisen yrityksen verotus ei myöskään ole progressiivista. Osakeyhtiö edellyttää kuitenkin suhteellisen suuria aloituskustannuksia, kaksinkertaista kirjanpitoa ja tilinpäätöstä sekä hallintoa yhtiökokouksineen. Onkin…